Säilöntäliemi
Tulosta Lähetä sähköpostiin

Silakkapihvit etikkaliemessä

Laktoositon

Raaka-aineet

500 g silakkafileitä (30 kpl)
0,5 dl hienojakoisia korppujauhoja
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1/3 tl valkopippuria
0,5 dl hienonnettua tilliä
0,5 dl hienonnettua ruohosipulia
voita paistamiseen

Etikkaliemi:
1 dl Rajamäen Säilöntälientä
2 dl vettä
1 tl suolaa
2 punasipulia ohuina renkaina

Lisäksi:
muutama oksa tuoretta tilliä

Valmista ensin etikkaliemi. Mittaa kattilaan kaikki liemen ainekset ja kiehauta. Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä liemi.

Huuhtele silakkafileet ja kuivaa ne huolellisesti. Sekoita lautasella korppujauhoihin vehnäjauhot, suola ja valkopippuri. Paina fileiden nahkapuoli seokseen ja siirrä fileet leivinpaperin päälle odottamaan jauhotettu puoli paperia vasten. Ripottele fileiden pinnalle tilliä ja ruohosipulia ja käännä aina kaksi fileetä tiiviisti toisiaan vasten nahkapuoli ulospäin. Paista silakkapihvit voissa paistinpannulla molemmin puolin kauniin kullan ruskeiksi ja nosta ne laakeaan reunalliseen uunivuokaan. Anna pihvien jäähtyä. Kaada jäähtynyt liemi vuokaan ja lisää muutama tuore tillinoksa. Peitä vuoka ensin kelmulla ja sitten foliolla ja anna pihvien marinoitua yön yli jääkaapissa. Tarjoile pihvit esimerkiksi keitettyjen perunoiden tai hyvän mausteisen ruisleivän ja voin kera.

Vinkki: Voit kypsentää silakkapihvit myös uunissa. Paista pihvejä leivinpaperilla peitetyllä uunipellillä 250 asteessa 10-15 minuuttia, käännä pihvit ja jatka paistamista 10 minuuttia.

 

Tutustu tuotteisiin Balsamietikat

  • Viinietikat
  • Väkiviinaetikat
  • Balsamietikat
  • Balsamikastikkeet